Alkuunpääsy, niin blogissa kun terveellisissä elämäntavoissa.
Aina välillä innostun liikkumaan ja syömään hyvin ja välillä taas lössähdän kahdeksi kuukaudeksi sohvalle. Tai oikeastaan, se liikunta ei ole paha ongelma ikinä ollut, tykkään siitä. Mutta se määrä mitä mun pitäis liikkua kuluttaakseni kaikki ne miljoonat kalorit mitä syön, on mahdoton. Pyrkimyksenä siis kiinnittää huomiota yhä enemmän siihen mitä suuhunsa pistää. Pitäisi tuota painoakin saada aika paljon pois.
Olen ennenkin kirjoittanut blogia, ja sekin innostus välillä lopahtanut. Mutta nyt ajattelin perustaa blogin joka painottuu tiettyihin asioihin, se voisi olla selkeämpi:) Eli lähden tätä kirjoittamaan aluksi vain omaksi iloksi ja päiväkirjaksi, sekä myös tsempiksi samassa tilaneessa oleville:) Ehkä myöskin motivaatiota hakemaan terveellisille elämäntavoille, kun pidän niistä "kirjaa" julkisesti.
En mikään terveellisen elämän ammattilainen ole, vaikka nyt painotankin tämän hyvin syömiseen ja liikkumiseen.
Hienosti sain itseäni niskasta kiinni tuossa tammikuun puolivälissä ja parin viikon sporttikausi stoppas ku sain flunssan. Nämä pari viikkoa meni onneks suht nopeasti ku sai Olympialaisia seurata, ja selasin nettikaupat läpi tilaten uusia jumppavaatteita:D Valitettavasti repsahdin myös liikaa karkin syöntiin sairaana, vaikkei se edes flunsassa maistu niin hyvältä...Nyt pikkuhiljaa on antibiootit tepsinyt ja kohta pääsis taas liikkumaan.
Tänään tein sitten toodella kevyen kävelylenkin, ja katoin mitä keuhkot tykkää. Testasin samalla uutta sykemittaria jonka ostin kipeenä ollessa. Oli pakko käydä hakemassa ku sattu olemaan niin hyvässä tarjouksessa:)